Neljäsosa suomalaisista kärsii jossain vaiheessa elämäänsä työuupumuksen oireista. Taloushallinnon ammattilainen Tiina pääsi työuupumuksensa jälkeen työkokeiluun ja on nyt työuransa parhaimmassa työssä.

”Sitä pinnistelee ja pinnistelee, koska on niin tunnollinen ja haluaa hoitaa asiat, vaikka ajautuu vähitellen vain tiukempaan tilanteeseen. Lopulta voimat loppuvat”, kertoo Tiina, joka sairasti työuupumuksen pari vuotta sitten. Hän on työskennellyt monissa eri talousalan tehtävissä parikymmentä vuotta useissa eri yrityksissä.

Tiina kuvailee, että työuupumus tekee ajattelusta negatiivista ja kriittistä.

Kaikki tuntuu raskaalta.

”Silloin ei jaksa uskoa, että mikään muuttuu. Elämänlaatu laskee älyttömän paljon: mitkään asiat eivät jaksa kiinnostaa ja kaikki tuntuu raskaalta.”

Tiina kertoo, että sairastuessaan työuupumukseen alkoi myös hänen kehonsa reagoida.

”Aloin sairastella, tulehdustauteja ja muita. Kun mikään ei muuttunut parempaan suuntaan, aloin tajuta, ettei tämä selviä omin keinoin. Lopulta lasteni takia päätin, ettei tämä voi jatkua.”

Tiina päätyi sairaslomalle, jota kesti puolitoista vuotta.

”On ilmeisesti äärimmäistä, että joutuu niin pitkälle sairaslomalle. Jos ei tajua aikaisemmin hakea apua, se saattaa mennä noinkin pitkälle. Työuupumista on paljon, se on ihan hälyttävää. Varmaan moni sinnittelee. En tiedä millä tavoin muut selvittävät tilanteensa.”

Työkokeilun kautta työelämään

Sairasloman kestettyä puolitoista vuotta eläkevakuutusyhtiö kertoi tekevänsä yhteistyötä Baronan Työkykypalveluiden kanssa. Tiina kiinnostui mahdollisuudesta työkokeiluun. Hän halusi jo palata töihin.

Ajatus pitkästä sairauslomasta alkoi jo pelottaa.

”Tykkään hirveästi mun työstä. Olen siinä hyvä, siinä saa käyttää aivoja ja se haastaa minua. En halunnut vielä pidemmälle sairaslomalle. Alkoi jo pelottaa ajatus siitä. Kyllä paluu työelämään silti vähän jännitti”, Tiina myöntää.

Baronan Työkykypalveluista Tiina sai työkykyvalmentajan, joka tuki häntä työkokeilupaikan löytämisessä. Tiinalla on monipuolinen ja vankka osaaminen taloushallinnosta, joten paikka löytyi suhteellisen helposti.

”Valmentaja ehdotti muutamaa paikkaa ja myös itselläni oli jo selkeitä ajatuksia, mihin voisin mennä työkokeiluun. Ei tarvinnut pähkätä”, Tiina kertoo. ”Oli tosi kiva, että paikkoja sai itse ehdottaa. Jos minulla ei olisi ollut mitään ajatuksia, olisi se varmaan hoitunut Baronan päästä.”

Tiina sanoo, että Barona palvelu oli hänen mielestään asiantuntevaa ja asiat etenivät ripeästi. Barona hoiti yritysten kontaktoinnin. Tiina meni haastatteluun ja pääsi kolmen kuukauden työkokeiluun, jossa hän teki töitä kirjanpitäjänä.

”Työkokeilu meni hirveän hyvin. Olin erittäin motivoitunut pääsemään takaisin työelämään oltuani puolitoista vuotta poissa. Paikka oli minulle hyvä ja sopi elämäntilanteeseen. Työ skaalautui hyvin jaksamiseen: sain aloittaa pikkuhiljaa ja tehdä omien voimien mukaan koko ajan enemmän, portaittain.”

Loistavat kollegat, työympäristö ja kulttuuri

Työkokeilun aikana Tiina alkoi etsiä kokonaan uutta työtä, eikä palannut enää vanhaan työtehtäväänsä. Kun kokeilu päättyi, aloitti hän uudessa työssä group controllerina.

”Uusi työ tuntui todella kivalta ja oli kokonaan uusi alku elämässä. Siellä on mennyt hienosti. Työpaikkani on tähänastisen työelämäni paras”, Tiina toteaa.

Työuupumus ja työkokeilu laittoivat asioita perspektiiviin.

Työuupumus ja työkokeilu saivat ajattelemaan asioita ja laittamaan asioita perspektiiviin. Yhtenä syynä uupumukseen oli ollut haastava aika henkilökohtaisessa elämässä, mutta se ei ollut ainoa syy. Mikä sitten on eri tavalla työssä verrattuna aikaisempaan?

”Työn mitoitus ja vaativuus. Ehkä nyt olen osannut hakea minulle sopivan työpaikan. Kollegat, työympäristö ja kulttuuri ovat loistavat. Toki olisi voinut hakeutua tähän eri kauttakin, mutta tämä oli tällainen polku”, Tiina sanoo.

Tiina kertoo, ettei nyt haaveile mistään.
”Olen niin kertakaikkisen tyytyväinen tämänhetkiseen työhöni ja työpaikkaan. Haluan tehdä jatkossakin vastuullisia, itseäni sopivasti haastavia työtehtäviä ja pitää mukavan työn ja perhe-elämän tasapainon.” ♦
Haastateltavan nimi on muutettu hänen toiveestaan.


Mitä työkykyvalmentaja tekee?

Meille se paras palkinto on, että asiakkaamme saa töitä.

Baronan Työkykypalveluissa työskentelee 15 työkykyvalmentajaa, joiden tehtävänä on tukea ihmisiä löytämään uusi, heille paremmin sopiva työ esimerkiksi opintojen tai työkokeilun kautta.  Asiakkaina on sekä suorittavaa työtä tekeviä että asiantuntijatehtävissä työskenteleviä henkilöitä.

Henkilöstökonsultti Laura Långsjö toteaa, että karkeita esimerkkejä syistä, joiden vuoksi työntekijän on etsittävä uutta työtä, ovat fyysinen este, mielenterveysongelmat tai työtapaturma.

”Usein etsimme työntekijän voimavaroille paremmin soveltuvaa työtä. Paljon on henkilöitä, joilla on taustaa työuupumuksesta ja masennuksesta”, hän sanoo.

”Osa taas on tehnyt fyysistä työtä, kuten hoito- tai varastotyötä, mutta se on vaikeutunut vaikkapa selkävaivojen vuoksi. Sairauksien kirjo on kuitenkin laaja ja jokaisella henkilöllä on yksilöllinen tausta”, Långsjö muistuttaa.

Laura Långsjö kertoo, että kuntoutusprosessi voi alkaa usein eri tavoin. Yleisin tapa on, että vakuutusyhtiö antaa henkilölle ennakkopäätöksen oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen. Jos henkilö tarvitsee ulkopuolista apua työhön palaamisen suunnitteluun, eläkeyhtiö voi laittaa toimeksiannon palveluntuottajalle eli esimerkiksi Baronalle.

Työkykyvalmentaja tapaa henkilön alkuhaastattelussa, jossa käydään läpi henkilön koulutus- ja työkokemustaustaa, osaamista, sairaustaustaa ja mahdollisia muita rajoitteita, jotka on otettava työhön paluun suunnittelussa huomioon.

”Haluamme aina huomioida myös henkilön omat toiveet, jos vain mahdollista. Joskus uusi ura löytyy esimerkiksi harrastuksista saadun osaamisen kautta.”

Työkykyvalmentaja laatii henkilön kanssa suunnitelman, joka hyväksytetään vakuutusyhtiöllä. Sen jälkeen alkaa konkreettisempi työskentely työhön paluun edistämiseksi.

”Autamme esimerkiksi opintoihin hakeutumisessa tai etsimme yhdessä sopivaa työkokeilupaikkaa. Olemme tukena myös työkokeilun aikana ja keskustelemme työkokeilun sujumisesta”, Långsjö kertoo.

Yhteys työkykyvalmentajaan päättyy vasta, kun työtehtävät on todettu henkilön terveydentilalle sopiviksi ja työkokeilu on päättynyt onnistuneesti tai hänen opintonsa ovat alkaneet sujua. Toimeksiannon loppumisesta päätetään aina yhdessä myös vakuutusyhtiön kanssa.

”Toki me myös aina toivomme, että henkilö voi työllistyä työkokeilupaikkaansa kokeilun päätyttyä ja niin onkin monessa tapauksessa käynyt. Se varmaan on meille se paras palkinto, että asiakkaamme saa töitä tai aloittaa itselleen sopivat opinnot ”, Långsjö sanoo.

ilmoittaudu-kuinka-johtaa-tyokykya-verkostoituvassa-asiantuntijatyossa

Aiheeseen liittyvät referenssit

Takaisin referensseihin
Ota yhteyttä