Turvallinen kesätyö vaatii tekoja ja tietoa – Baronan asiantuntijoiden vinkit työnantajalle ja nuorelle

Kesän kynnyksellä moni nuori astuu ensimmäistä kertaa työelämään. Koska työelämän pelisäännöt ja työhön liittyvät ohjeistukset saattavat olla nuorille epäselviä, on työnantajan vastuulla varmistaa, että työturvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.
Työelämäyhtiö Baronan palvelualojen HR-asiantuntija ja työsuojelupäällikkö Johanna Karjunen painottaa, että kiireessä huolimattomuuden riski kasvaa merkittävästi:
”Liian moni työnantaja laiminlyö työturvallisuusasioita kiireeseen vedoten, vaikka juuri silloin turvallisuudesta tulisi pitää tiukimmin kiinni. Vahingot sattuvat usein huolimattomuuden seurauksena ja silloin on jo liian myöhäistä reagoida.”
Työturvallisuuteen liittyy useita näkökulmia. Eniten puhutaan fyysisestä työturvallisuudesta, jonka avulla pyritään vähentämään työtapaturmia. Yhtä tärkeitä asioita ovat kuitenkin myös psykososiaalinen turvallisuus ja tietoturvallisuus.
“Työnantaja ei koskaan voi olettaa, että työntekijät omaksuvat kaikki toimintatavat heti työn startatessa. Siksi turvallisuusasioiden riittävän perusteellinen läpikäyminen työsuhteen alkaessa on tärkeää”, sanoo pitkään työturvallisuusasioiden kanssa työskennellyt Baronan logistiikka-alan turvallisuus- ja laatupäällikkö Markku Tanni.
Baronalla tapaturmien kokonaismäärä on pitkäjänteisellä työllä laskenut kolmanneksella kolmen vuoden aikana. Tähän on vaikuttanut mm. työntekijöiden perehdytyksen sähköistäminen ja yhdenmukaistaminen sekä turvallisuusaiheisen yhteydenpidon lisääminen asiakasyrityksien ja työntekijöiden kanssa.
“Riippumatta siitä, olemmeko itse vastuussa työnjohdosta, vai onko se järjestetty asiakkaiden toimesta, osallistumme aktiivisesti työelämän turvallisuuskulttuurin kehittämiseen. Se on osa vastuullista työnantajuutta”, Tanni sanoo.
Baronan asiantuntijoiden turvallisuusvinkit
Työnantajalle:
- Kaikki lähtee perehdytyksestä
Työnantajan vastuulla on varmistaa, että työntekijä ymmärtää sekä omat työtehtävänsä että niihin liittyvät turvallisuusohjeet. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun työntekijä on nuori ja ensimmäisiä kertoja työelämässä. Perehdytyksessä tulee käydä selkeästi läpi, mitä työssä tehdään, miten se tehdään turvallisesti ja mitä toimia vaaditaan tapaturman sattuessa. Samalla on hyvä tuoda esiin myös ergonomiaan liittyvät käytännöt ja pienemmät arjen riskitekijät.
“Yksi hyvä keino perehdytyksen ja turvallisuusohjeiden sisäistämisen tueksi on perehdyttäjälle ja työntekijälle yhteinen tarkistuslista. Sen avulla molemmat varmistavat, että kaikki vaiheet tulevat käydyksi, ja ohjeiden noudattamiseen myös sitoudutaan”, Karjunen sanoo. - Ota kesätyöntekijä mukaan porukkaan
“Ota kesätyöntekijät aina mukaan työporukkaan täysivaltaisena jäsenenä – ei kevyemmällä otteella, vaan pikemminkin päinvastoin. Ensimmäinen työpaikka voi olla käänteentekevä kokemus ja sillä, millaisen vastaanoton nuori saa, on merkitystä myös turvallisuuden näkökulmasta”, Tanni muistuttaa.
Kun työntekijä kokee kuuluvansa joukkoon, kynnys kysyä tai tuoda esiin epäselvyyksiä madaltuu. Turvallisuus on koko työyhteisön vastuulla. - Käy tietoturva ja somen pelisäännöt selkeästi läpi
Työturvallisuus on paljon muutakin kuin fyysistä turvallisuutta – myös tietoturva on olennainen osa turvallista työympäristöä. Siksi on tärkeää, että uudet työntekijät perehdytetään heti alussa organisaation tietoturvakäytäntöihin ja sosiaalisen median pelisääntöihin.
”Käykää läpi konkreettisin esimerkein miten toimitaan vaikkapa epäilyttävien sähköpostien, salasanojen hallinnan ja etätyön kanssa. Samalla on tärkeää muistuttaa salassapitovelvollisuudesta: asiakastietoja tai työpaikan sisäisiä asioita ei jaeta ulkopuolelle, ei myöskään somessa”, muistuttaa Tanni.
Yrityksen somekäytännöt on hyvä sisällyttää perehdytykseen. Joillakin työpaikoilla somettaminen on kiellettyä kokonaan, kun taas toisilla se on sallittua tai jopa toivottavaa – mutta aina yhteisten sääntöjen mukaisesti. Uuden työntekijän tulee tietää, saako työpaikalla kuvata ja mitä sisältöä on sopivaa julkaista. - Varmista että kaikki ymmärtävät ohjeet
“Älä koskaan oleta, että kaikki kyllä osaavat. Sen sijaan varmista aina huolellisesti, että ohjeet on ymmärretty”, Tanni sanoo.
Tarvittaessa kannattaa käyttää selkokieltä, kuvitettuja ohjeita tai käännöksiä, jotta jokainen tietää, miten toimia turvallisesti. Myös digitaalisella perehdyttämisellä voi tukea kirjallisia ohjeita. Erilaisin havainnollistavin videoin voi vähentää perehdytyksen kuormitusta ja tukea tiedon saavutettavuutta tehokkaasti.
Jos työpaikalla puhutaan useita kieliä, myös perehdytysohjeiden olisi oltava yhtä kattavat esimerkiksi englanniksi.
Työntekijälle:
- Uskalla kysyä
Ensimmäisessä työpaikassa kaikki on uutta, ja kysymyksiä tulee väistämättä. Jos jokin asia on epäselvä, kysy rohkeasti. Sinulla on oikeus perehdytykseen ja voit pyytää lisätietoa aina tarvittaessa. Kysymällä et häiritse – päinvastoin, se osoittaa vastuullisuutta ja ehkäisee vääriä toimintatapoja. - Pidä rajat somessa
Sosiaalinen media on osa arkea, mutta työelämässä siihen liittyy myös vastuuta. Älä kuvaa työpaikalla tai jaa kuvia ja tietoja muista työntekijöistä, asiakkaista tai työtilanteista ilman lupaa. Jos työnantajallasi on erilliset ohjeet someen, noudata niitä. - Pidä huoli yksityisyydestä
Muista myös, että työpaikan asioista ei saa puhua ulkopuolisille.
“Erityisesti asiakastietoja ja muita henkilötietoja tulee käsitellä huolellisesti ja luottamuksellisesti. Esimerkiksi työkaverien nimet, työvuorotiedot ja poissaoloihin liittyvät tiedot katsotaan henkilötiedoiksi”, sanoo Karjunen. - Pysy turvassa myös työmatkalla
Työturvallisuus alkaa siitä, että jokainen työntekijä pääsee työpaikalle turvallisesti. Kiinnitä matkalla aina huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu ja ota muut ihmiset huomioon. Älä kiirehdi, vaan varaa työmatkoihin ja siirtymiin vähän ylimääräistä aikaa. Rauhallinen toiminta ehkäisee hätäilyä ja vähentää riskejä.
“Tällä hetkellä sähköpotkulaudat näkyvät negatiivisena trendinä työmatkatapaturmatilastoissa. Kaksipyöräisilläkin liikkuessa on syytä pitää tilannenopeus maltillisena ja asianmukaiset turvavälineet, kuten kypärä, matkassa”, Tanni muistuttaa. - Huolehdi työvaatteista ja -varusteista
Työvaatteet ja suojavarusteet eivät ole vain muodollisuus. Jos sinulle on annettu esimerkiksi turvakengät, suojalasit tai huomioliivi, käytä niitä aina ohjeiden mukaan, vaikka ne tuntuisivatkin aluksi hankalilta. Ne on suunniteltu suojaamaan sinua tapaturmilta ja vammoilta, joita ei aina pysty ennakoimaan.
“Jos jokin varusteista on rikki tai puuttuu, kerro siitä heti esihenkilölle – sinulla on oikeus turvalliseen työympäristöön. Työnantajan määräämien varusteiden käyttö ei ole vapaaehtoista, joten niiden on oltava ehjät ja sopivat”, muistuttaa Tanni. - Noudata aina annettuja ohjeita
Työturvallisuusohjeet eivät ole suosituksia vaan sitovia toimintatapoja. Niiden noudattaminen on siis työntekijän velvollisuus. Monet tapaturmat tapahtuvat, kun ohjeita ei seurata – siksi on tärkeää, että toimit niiden mukaan alusta alkaen.
“Jos havaitset epäkohtia tai turvallisuuspuutteita omassa työympäristössäsi, kerro niistä esimerkiksi omalle esihenkilöllesi, tai työsuojeluvaltuutetulle. Turvallisuuden kanssa ei saa koskaan tehdä kompromisseja”, Karjunen päättää.
Lisätietoja:
Johanna Karjunen
HR-asiantuntija ja työsuojelupäällikkö, palvelualat, Barona
johanna.karjunen@barona.fi
Riikka Mantere
Viestintäasiantuntija, Barona
050 363 3939
riikka.mantere@barona.fi