Suomi rakentaa historiallista investointibuumia – löytyykö tekijät?

Suomi on uuden teollisuuden aikakauden äärellä. Datakeskuksia pystytetään ympäri maata, akkuteollisuuden tarpeisiin rakentuu uusia tehtaita maakunnissa ja uusiutuvan energian hankkeet muokkaavat teollisuusmaisemaa. Pelkästään datakeskusinvestointien kokonaispotentiaali Suomessa arvioidaan yli 30 miljardiksi euroksi – ja se on vasta osa kuvaa.

Kysymys ei enää ole, haluaako Suomi olla vihreän siirtymän kärkimaa. Kysymys on, löytyykö meiltä ihmiset rakentamaan sen.

Ongelma ei ole työttömyys – ongelma on kohtaanto

Tilastokeskuksen mukaan Suomen virallinen työttömyysaste liikkuu noin 10,5 prosentin tuntumassa (päivitetty: 24.3.2026). Mediassa puhutaan lomautuksista. Silti samoihin aikoihin teollisuus- ja rakennustyömailla ollaan etsimässä osaajia Filippiineiltä, Ukrainasta ja Virosta – ja välillä ne tulevat suoraan asiakkaan mukana Kiinasta.

Tämä ristiriita hämmästyttää monia ulkopuolisia. Se pitäisi hämmästyttää meitä kaikkia.

Ongelma ei ole kokonaistyöttömyys, vaan osaamisen kohtaanto. Meillä on työtöntä väkeä, ja meillä on avoimia paikkoja – mutta ne eivät kohtaa. Paikka ei ole siellä, missä ihminen asuu. Osaaminen ei ole sitä, mitä hanke vaatii. Ja Suomessa muutetaan työn perässä harvoin enempää kuin kerran elämässä.

Melkein kaksi kolmasosaa työnantajasta Suomessa raportoi vaikeuksista löytää oikeaa osaamista vuonna 2025.

Mitä tapahtuu, kun 100 sähköasentajaa tarvitaan huomenna

Olen viikoittain tilanteissa, jotka kuvaavat tämän haasteen hyvin konkreettisesti. Datakeskustyömailla on paljon ulkomaisia insinöörejä, koska Suomessa ei yksinkertaisesti ole riittävästi datakeskusten rakentamiseen perehtynyttä osaamista. Se ei ole kritiikki ketään kohtaan – tällaisia tehtaita ei ole aiemmin Suomessa rakennettu tässä mittakaavassa.

Akkuteollisuudessa tilanne on vielä konkreettisempi: tietyissä asennustehtävissä ei yksinkertaisesti ole Suomessa riittävästi tekijöitä, koska Suomessa ei ole koskaan ennen valmistettu akkuja. Asiantuntijat tulevat sieltä, missä osaaminen on syntynyt.

Tässä on herkullinen paradoksi: samaan aikaan kun Suomessa on ennätyskorkea työttömyys tietyillä alueilla, isoimmat hankkeet hakevat huippuosaajia maailman toiselta puolelta.

Alueellisuus tekee ongelmasta vaikean

Suomessa on alueita, joilla on runsaasti työttömiä. Sitten on hankealueita, joille tarvitaan tuhansia osaajia. Nämä eivät välttämättä ole sama paikka.

Olen ollut mukana tilanteissa, joissa teollisuusalueen lähikunnassa on paperilla paljonkin työtöntä työvoimaa. Mutta kun katsotaan lähemmin, noin kolmannes pystyy nopeasti työllistymään, kolmannes ei todennäköisesti työllisty avoimiin paikkoihin lainkaan, ja kolmannes tarvitsee muita tukimuotoja. Kapasiteetti ei siis ole sitä, miltä se luvuista näyttää.

Tähän päälle: suomalaiset eivät liiku työn perässä. Yhden muuton tekee moni. Toisen muuton harvoin kukaan. Asuntolaina, lasten koulu, puolison työ, asunnon arvo – kaikki sitovat. Tämä on täysin ymmärrettävää, mutta se tarkoittaa, ettei paikallinen tarjonta ratkaise valtakunnallista kysyntää.

Kansainvälinen rekrytointi ei ole viimeinen keino – se on välttämätön osa ratkaisua

Olemme olleet rekrytointireissuilla Filippiineillä etsimässä hitsareita, asentajia, koneistajia ja muita käsityöläisiä teollisuuden asiakkaille. Ei siksi, ettei ensin olisi yritetty löytää osaajia kotimaisesti – nämä yritykset ovat rekrytoineet paikallisesti, kouluttaneet jo töissä olevia, käyneet kaikki lähikunnat läpi. Vasta sen jälkeen me tulemme kuvaan.

Kansainvälinen rekrytointi ei tarkoita halvan työvoiman hakemista. Se tarkoittaa, että haetaan osaamista sieltä, missä sitä on. Näille ammattilaisille suomalainen työ on houkutteleva: jo pelkästään ylityökorvaukset, lomat ja työterveyshuolto ovat poikkeuksellisia etuja. Kun filippiiniläisille työnhakijoille avaa suomalaisen TES:n rakennetta, heistä se kuulostaa täysin käsittämättömältä ylellisyydeltä.

Mutta juuri tämä on Suomen vahvuus. Me kohtelemme ihmisiä hyvin ja vastuullisesti. Se pitäisi olla myös rekrytointivaltti.

Projektijohtaminen ratkaisee enemmän kuin moni uskoo

Osaajapula ei synny pelkästään siitä, ettei ihmisiä ole. Usein se pahenee huonosta suunnittelusta. Kun materiaalitoimitukset myöhästyvät, putkisto on suunniteltu väärin tai teräsrakenne pitää uusia, työmaa seisoo – ja sitten tarvitaan yhtäkkiä paljon enemmän resursseja paljon nopeammin.

Isoissa, monivuotisissa investointihankkeissa yllätykset ovat sääntö, ei poikkeus. Geopoliittiset muutokset, tehdaspalot toisella puolen maailmaa, logistiikkahäiriöt – kaikki heijastuvat työmaille. Henkilöstösuunnittelu, joka on tehty ihannetilannetta varten, romahtaa ensimmäisessä yllättävässä mutkassa.

Tähän liittyy myös Suomen kulttuurinen erityispiirre: täällä osataan tehdä laadukasta työtä, mutta 24/7-rytmi ei ole suomalaisille luontainen. Ulkomaiset projektijohdon edustajat yllättyvät siitä, että yövuoroja ei vain panna käyntiin sormia napsauttamalla.

Mitä pitäisi tehdä?

Olen vakuuttunut, että tähän on ratkaisuja. Ne vain edellyttävät eri toimijoilta rohkeutta ajatella laajemmin.

Hankkeet on resursoitava aikaisemmin. Henkilöstösuunnittelu pitää aloittaa jo kauan ennen lapiota maahan – ei silloin, kun ensimmäinen urakoitsija kysyy ensimmäistä kertaa, mistä löytyy sata asentajaa ensi kuussa.

Kansainvälinen rekrytointi pitää normalisoida. Se ei ole hätäratkaisu tai myönnytys. Se on tavallinen tapa hankkia osaamista globaalissa maailmassa – kunhan se tehdään vastuullisesti, lain mukaan ja ihmisiä kunnioittaen.

Koulutus ja työn murroksessa siirtyminen toiselle alalle. Meillä on paljon ihmisiä, jotka voisivat siirtyä aivan uusiin tehtäviin. Tähän tarvitaan yhteistyötä yritysten, koulutuslaitosten ja työvoimaviranomaisten välillä – ja aikaa, jota ei aina ole.

Alueellinen liikkuvuus vaatii kannustimia. Asuntomarkkinoiden epätasapaino, aluepolitiikka ja perhesyyt ovat todellisia esteitä. Näihin puuttuminen ei ole pelkkä henkilöstöalan asia, vaan yhteiskuntapolitiikkaa.

Suomessa on tällä hetkellä ainutlaatuinen tilaisuus. Vihreän siirtymän investoinnit tuovat töitä, verotuloja ja osaamista. Mutta ne eivät rakennu itsestään.

Löytyykö tekijät? Löytyy – mutta ei vahingossa. Se edellyttää suunnitelmallisuutta, rohkeutta katsoa ongelmaa rehellisesti, ja halua tehdä yhteistyötä yli toimiala- ja organisaatiorajojen. Meillä Baronalla on tähän välineitä ja kokemusta. Mutta kukaan ei pysty tekemään sitä yksin.

---

Kirjoittaja Juho-Pekka Nojonen toimii Baronalla teollisuuden ja rakentamisen liiketoiminnasta vastaavana johtajana. Barona on mukana teollisten investointihankkeiden henkilöstökumppanina Suomessa ja Ruotsissa.