Hyppää sisältöön

JAKSO 6: TIMO LAPPI

Timo Lappi: Jäyhästä juristista pelottomaksi sarjayrittäjäksi

Sarjayrittäjä ja hallitusammattilainen Timo Lappi kuvaa itseään entiseksi jäyhäksi juristiksi, josta sattumien kautta kasvoi toimialoja disruptoiva kasvuyrittäjä.

Uraa on kirittänyt tietty kapinallisuus: jo nuorena juristina Timo pyristeli irti alan stereotypioista, löysäsi kravattia ja päätti päästää asiakkaat lähelleen. Myöhemmin hän on perustanut lakitoimisto Fondian sekä työterveysyhtiö Heltin, molemmat oman toimialansa logiikan ja konventioiden uudistajia.

Timon kasvutarina on rohkeiden päätösten sarja. Mutta onko rohkeus jossain vaiheessa mennyt holtittomuudeksi? Pysähdystekniikkana hän on käyttänyt raadollista testiä: jos nyt voittaisin lotossa, jatkaisinko sitä mitä olen tekemässä?

Kun Timo reilu kolmekymppisenä hyppäsi hyväpalkkaisesta asiantuntijatehtävästä Fondian perustajaksi, hän jätti taakseen turvallisen. Ammattitaitoinen työyhteisö, oma työhuone ja pienen kirjakaupan kokoinen konttorivälinevarasto vaihtuivat kouralliseen yhteen huoneeseen sullottuja ihmisiä, pariin läppäriin ja suuriin ajatuksiin. ”Tällä yrityksellä me tehdään parissa vuodessa kansainvälistä menestystä”, Timo ajatteli silloin. Miten kävi?

Keskustelussa Timo analysoi, millaisena ihmisenä hän palasi otettuaan 16 vuotta myöhemmin uudestaan toimitusjohtajapestin vastaan Fondiassa, nyt moninkertaisesti suuremmassa pörssiyhtiössä. Malttia on tullut lisää, vastuu painaa enemmän ja tehtävä tuntuu nyt draivaajan sijaan muiden palvelemiselta. Hän muistuttaa itseään siitä, että ongelmien ratkaiseminen on johtajan työtä, ei häiriötekijä. Hyvät uutiset pysyvät monesti piilossa, ellei niitä itse etsi.

Entä myöntääkö Timo olevansa ajokoirajohtaja, joka kovan työpäivän jälkeen optimoi äärimmilleen vielä vapaa-ajan, liikuntatottumukset ja ruokavalionkin? Jaksossa analysoidaan myös perheen, oman ajan sekä työn toisilleen voimaa antavaa symbioosia.

Timon tarinan yhteydessä keskustellaan rohkeudesta ottaa haastajan asenne, pelosta ja pelottomuudesta sekä siitä, miten johtaja kypsyy uransa varrella.

Johtajana ihminen -podcast

Lasketaan tittelit sivuun ja tutustutaan nimekkäiden johtajien omiin kasvutarinoihin. Mitkä oivallukset ja opit ovat tuoneet heidät juuri tähän hetkeen? Miten he ovat kasvaneet ihmisinä?

Kuuntele seuraavaksi

#6 TIMO LAPPI

Jäyhästä juristista pelottomaksi sarjayrittäjäksi | Timo Lappi, Fondia

Sarjayrittäjä Timo Lappi kuvaa itseään entiseksi jäyhäksi juristiksi, josta kasvoi toimialoja disruptoiva kasvuyrittäjä. Kapinallisuus näkyi jo nuorena juristina, jolloin hän löysäsi kravattia ja päätti päästää asiakkaat lähelleen. Millainen ihminen oli se Timo, joka perusti Fondian? Entä millaisena hän palasi 16 vuoden jälkeen Fondia toimitusjohtajaksi? Tunnustautuuko Timo ajokoirajohtajaksi? Jaksossa keskustellaan rohkeudesta hypätä tuntemattomaan, johtajan kypsymisestä sekä työn, oman ajan ja perheen toisilleen voimaa antavasta symbioosista. Lue lisää.

#5 LAURI RATIA

Nukkuuko muutosjohtaja yönsä hyvin? | Lauri Ratia

Millaisesta ihmisestä kasvaa kriisiyritysten muutosjohtaja? Teollisuusneuvos Lauri Ratiaa on kuljettanut urallaan eteenpäin sinnikkyys, toivo ja usko omaan asiaan. Hänet tunnetaan kriisiyritysten pelastajana, mutta harva tietää, tämä vaihe hänen työelämässään alkoi vasta yli 60-vuotiaana. Jaksossa keskustellaan unelmoinnin ja maltin tasapainosta; tavoitteita pitää olla mutta kaikkea ei tarvitse saavuttaa heti. Laurin oma kasvun paikka on ollut oppia numerojohtajasta ihmisten johtajaksi. Miten johtaja säilyttää itse itsensä ihmisenä, kun kiperät päätökset muuttavat muiden ihmisten elämänsuuntaa? Lue lisää.

#4 JANINA LUOTO

Auttamisvimma vei johtajaksi | Janina Luoto, ISLET Group

Janina Luodon matkaa johtajaksi on kirittänyt auttamisen halu – tai oikeastaan auttamisvimma. Hän palaa usein kysymykseen: miten voin johtajana auttaa tiimiä eniten? Oivallus roolin vaihtamisen sai lähtölaukauksensa koripallokentältä Janinan siirtyessä pelaajasta valmentajaksi. Kansainvälinen työkomennus mullisti koko maailmankuvan: miten kulttuurin muokkaama ajattelu ohjaa ihmisen toimintaa. Janinan kasvutarinassa kuultaa johtajan keskeneräisyys sekä rohkeus tehdä ilman kokemusta. Jaksossa puhutaan aitouden säilyttämisestä, erilaisuuden ymmärtämisestä ja vastuusta, jonka menestys tuo. Lue lisää.

#3 PETTERI KILPINEN

Rakastanko enemmän asiakkaitani kuin perhettäni | Petteri Kilpinen, Suomen Olympiakomitea

Miltä tuntuu saavuttaa uraunelma ja huomata, että kaikki tuntuukin väärältä? Petteri Kilpinen nousi eurooppalaisen markkinointialan huipulle, mutta huomasi elävänsä arvojensa vastaista elämää ja irtisanoutui ennen kuin saisi  seuraavan liian hyvän tarjouksen. Hän on joutunut kysymään itseltään ”rakastanko enemmän asiakkaitani kuin perhettäni”? Petteri itse valmistautuu päiviinsä nykyään kuin huippu-urheilija: milloin on alkuerät ja milloin finaali? Jaksossa puhutaan myös hyvän johtajan tärkeimmästä taidosta eli itsereflektiosta. Lue lisää.

#2 MATTI HEIKKONEN

Kaaos kalenterissa on kaaos organisaatiossa | Matti Heikkonen, Pinja

Johtajan pitää käyttää aikaansa tehokkaasti, mutta kyetä kohtaamaan aidosti. Tähän uskoo sarjayrittäjä, Pinjan toimitusjohtaja Matti Heikkonen. Yksi Matin johtajuuden isoista oivalluksista sai kipinän hissimatkalla Matti Alahuhdan kanssa: ilman hyvää ajanhallintaa johtaja synnyttää kaaosta ympärilleen. Matti pohtii myös, miten johtajan taito hallita omaa mielialaansa vaikuttaa omaan jaksamiseen mutta myös organisaatioon. Lue lisää.

#1 SALLA SEPPÄ

Huono esihenkilö voi opettaa enemmän kuin hyvä | Salla Seppä, NBF

Jokainen meistä on joskus epäillyt, osaako oikeasti johtaa. Niin myös Salla Seppä. Miten saada ihmiset seuraamaan ilman valtaa käskeä? Entä miten turhautumisenkin hetkellä voi oppia huonolta esihenkilöltä? Nykyään Salla sparraa NBF:ssä nuoria johtajia, jotka ovat opettaneet häntä kirkastamaan myös omia johtamisperiaatteitaan ja antavat mahdollisuuden myötäelää onnistumisissa: ”Mä osaan tämän!” Lue lisää.

INTRO

Tervetuloa Johtajana ihminen -podcastiin | Host Janne Lindfors

Johtajana ihminen -podcastissa laskemme tittelit sivuun ja katsomme johtajuutta ihmisen kehitystarinasta käsin. Mitä johtajat ovat oppineet itsestään ja johtamisesta? Vieraana on nimekkäitä johtajia läpi toimialojen. Heidän tarinansa inspiroivat, haastavat ajattelua ja avaavat ovia johtamisen arkeen. Tämä podcast on sinulle, joka johdat, haaveilet johtamisesta tai epäröit, onko sinusta johtajaksi. Hostinasi toimii Janne Lindfors.

Podcastin mahdollistaa työelämäyhtiö Barona.

JOHTAJANA IHMINEN -PODCAST

Sponsored by