Hyppää sisältöön

Töihin ulkomaille

Toteuta unelma ja lähde töihin ulkomaille!

Fuengirola tai Katowice – suomalaista työtä ulkomailla, ilman kielimuuria tai stressiä. Töitä asiakaspalvelussa, myynnissä ja IT-tuessa. Tuemme arjen ja muuton järjestelyissä

Työskentele ulkomailla Baronan kautta.

Miksi lähteä Baronan kautta töihin ulkomaille?

Fuengirolaan on ollut helppo tulla siitäkin syystä, että täällä todella asuu paljon suomalaisia. Tarjolla on niin terveys- kuin ravintolapalveluitakin suomeksi ja siinä sivussa voi opetella espanjaa tai parantaa omaa englannin kielen taitoa. Työyhteisöltä saa kokonaisvaltaisen tuen myös työajan ulkopuolella ja täällä on paljon vapaaehtoista toimintaa työkavereiden kanssa. Toimintaan ei tietenkään ole pakko osallistua, jos ei huvita, mutta Baronalla on hyvin hoidettu se asia, ettei oloaan tarvitse tuntea yksinäiseksi.

Elke

Fuengirolaan on ollut helppo tulla siitäkin syystä, että täällä todella asuu paljon suomalaisia. Tarjolla on niin terveys- kuin ravintolapalveluitakin suomeksi ja siinä sivussa voi opetella espanjaa tai parantaa omaa englannin kielen taitoa.

Elke

Mihin pääset töihin ulkomaille?

Fuengirola

Työtä ja elämää auringon alla

Tervetuloa Aurinkorannikon suurimpaan suomalaisia työllistävään työpaikkaan, Baronan palvelukeskukseen!

Uusissa ja viihtyisissä tiloissamme Fuengirolan keskustassa työskentelee kolmisensataa baronalaista. He auttavat tunnettuja suomalaisyrityksiä palvelemaan päivittäin tuhansia asiakkaitaan hymy huulilla ja oikeat ratkaisut löytäen.

Fuengirolan tiimeissämme on tarjolla paikkoja asiakaspalvelu-, back office-, IT-tuki- ja myyntitehtävissä.

Katowice

Teknologiaa ja tulevaisuutta

Katowicessa työskentelet kaupungin historiallisessa ytimessä ja vain muutaman tunnin matkan päässä Wienistä ja Prahasta.

Baronan palvelukeskuksessa kymmenet baronalaiset huolehtivat, että asiakaspalvelu, järjestelmätuki ja sovellusten ylläpito IT-alan yrityksille toimii kellon ympäri ja viikonpäivään katsomatta 24/7.

Nykyaikainen työympäristö on hyvä ponnahduslauta monenlaisiin IT-alan tehtäviin – tai vaikka eurooppalaisen esports-skenen ytimeen!

Tällainen on Fuengirola. Katso video!

Katso videolta, kuinka sujui tubettaja Jalmafin työpäivä Fuengirolassa!

Työskentele kansainvälisessä ympäristössä suomeksi

Baronan palvelukeskukset Espanjassa ja Puolassa tarjoavat mahdollisuuden työskennellä kansainvälisessä ympäristössä suomeksi, tutussa yhteisössä ja turvallisesti.

Saat tueksesi kokeneen tiimin, käytännön apua muuttoon ja arkeen ja mahdollisuuden rakentaa uutta arkea, joka ehkä näyttää erilaiselta, mutta tuntuu omalta.

Kenelle työskentely ulkomailla sopii?

Oletko valmistumassa tai jo kokenut tekijä?
Haluatko nähdä maailmaa turvallisesti?
Kaipaatko vaihtelua, uusia kokemuksia ja oppimista?

Baronan kansainväliset tehtävät sopivat monenlaisille ihmisille. Tärkeintä on asenne ja halu kohdata uusi arki avoimesti. Saat hyvän perehdytyksen käytännön tuen ja yhteen hiileen puhaltavan työyhteisön.

Millaista henkilöä haemme?

Ole avulias ja neuvokas. Tarvitset halua hypätä asiakkaan saappaisiin. Jos haluat työskennellä IT-tuessa, tarvitset myös paloa tietoteknisten ongelmien ratkaisuun.

Tule sellaisena kuin olet. Voit olla opintosi juuri päättänyt tulokas, uusia seikkailuja etsivä osaaja tai vanhan koulukunnan kivenkova ammattilainen, joka haluaa uusia tuulia työelämään.

Ole valmis oppimaan. Sinun ei tarvitse olla valmis ammattilainen, sillä saat tehtäviisi hyvän koulutuksen.

Ole sopivan kielitaitoinen. Työskentelemme pääosin suomeksi, mutta tarvitset myös englantia. Englannin kielellä voit hoitaa arkiasioitasi.

Suhtaudu innolla uuteen. Uudet järjestelmät ja käytännöt pitää usein oppia nopeasti, joten ole valmiina omaksumaan uutta.

Ole yksi meistä. Tukenasi on lämmin työyhteisö, joka puhaltaa yhteen hiileen niin työpaikalla kuin vapaa-ajalla.