Asiakaspalvelun ulkoistaminen
Tehoa, säästöä ja kiiteltyä asiakaskokemusta
Ulkoistettu asiakaspalvelu hoitaa asiakkaidesi yhteydenotot puolestasi, laadusta tinkimättä. Huolehdimme vaikka kaikista asiakaskontakteista tai täydennämme omaa palvelutiimiänne tarpeen mukaan.

Miksi asiakaspalvelun ulkoistaminen kannattaa?
Voitte ulkoistaa koko asiakaspalvelun tai osia siitä. Lupaamme, että meille asiakkaanne ovat yhtä tärkeä kuin teille.
Yhteistyö Baronan kanssa on eteenpäin vievää, avointa ja tuloksellista. Toimialallamme asiakaspalvelun kehittäminen on tärkeää, ja se onnistuu Baronan kanssa.

Baronalla on halu ja tahto kehittää osaamista, ja se sitten totta kai korreloi siihen, että saadaan myös osaamista kehitettyä.
Riikka Vänskä
Director of Consumer Services, Telia

Haasteita, joita olemme ratkaisseet
Yrityksen kasvaessa tai kysynnän vaihdellessa omat resurssit eivät enää riitä. Ulkoistuksen myötä asiakaspalvelu ei ole enää pullonkaula vaan jatkuvasti skaalautuva voimavara.
Kun asiakaspalvelijat joutuvat etsimään sanojaan tai jäävät epävarmoiksi englannin kielen käytössä, asiakaskokemus kärsii. Tärkeä viesti voi jäädä puolitiehen ja asiakas siirtyä kilpailijalle.
Lyhyetkin piikit voivat ylikuormittaa sisäisiä tiimejä. Me varaudumme ennakkoon, reagoimme nopeasti ja pureudumme ruuhkasyihin, emme vain seurauksiin.
Kun asiakas ottaa yhteyttä useissa kanavissa, tieto ei saa jäädä lokeroihin. Me yhdistämme kanavat hallituksi asiakaskokemukseksi ja tuotamme siitä läpinäkyvää dataa.
Asiakaspalvelun ulkoistusratkaisut Baronalta
Kanavastrategian uudistaminen ja kehitys
Asiakaspalvelun osaulkoistus tai kokoulkoistus
Ylivuotopalvelut
Asiantuntija-asiakaspalvelu
Back office -asiakaspalvelu ja tilauskäsittely
Myynnillinen asiakaspalvelu
First Line- ja Second Line -asiakaspalvelu
Vaihdepalvelu ja ensivastepalvelu
Millaisen asiakaspalvelukokonaisuuden haluat rakentaa?
Ulkoistusratkaisumme räätälöidään aina tarpeenne mukaan.

Palvelukeskukset

Palvelukeskusratkaisut
Yhtenäinen johtamismalli, monikielinen aspa-ammattilaisten tiimi ja tuloksellisiksi todistetut prosessit – näin syntyy laadukas asiakaskokemus ja asiakkaiden kiittämä tulos. Lue lisää palvelukeskusten toiminnasta.
1400
eri aloille erikoistunutta asiakaspalvelutyöntekijää palvelukeskuksissamme.
YLI 10 MILJOONAA
kontaktia käsitelty vuosittain palvelukeskuksissamme.
ASIAKASPALVELUKESKUKSIA 4 MAASSA
Asiakaspalvelu on meidän erikoisosaamistamme ja liiketoimintamme ytimessä. Palvelukeskuksemme Suomessa, Ruotsissa, Puolassa sekä Espanjassa satoine asiakaspalvelun ammattilaisineen ovat silmäterämme.
Asiakkaidemme kokemuksia ulkoistamisesta
Etsitään yhdessä teille sopiva ulkoistusratkaisu
Etsittekö tarpeisiinne sopivaa ulkoistusratkaisua? Voisimmeko olla avuksi?
Ota yhteyttä ulkoistamisen asiantuntijoihimme.



Mistä syntyy asiakaspalvelumme laatu?
Moni asiakkaamme hämmästyy, miten paljon tehokkaammin ja tuloksellisemmin asiakaspalvelumme toimii kuin asiakkaan oma in-house-tiimi.
Suurin yllätys on kuitenkin laatu. Kerta toisensa jälkeen asiakkaidemme omat asiakkaat antavat asiakaspalvelulle huippuarvosanat. Mikä on laadukkaan asiakaspalvelumme salaisuus? Asiakaspalveluhenkilöstömme ratkaisukyvykkyys ja koko toiminnan loppuunsahiotut toimintamallit.
Meille on kunnia-asia, että asiakkaanne saavat hoidettua asiansa kerralla kuntoon. Perehdymme jokaiseen kontaktiin huolella ja ratkaisukeskeisesti. Tyypillisesti Baronan tiimin hoitaessa asiakaspalvelua toisen tai kolmannen kerran kontaktit käyttäjäasiakkailta vähenevät.
Meillä asiakaspalvelijat keskittyvät asiakaspalveluun ja tiimiesihenkilöt keskittyvät vain tiimin toiminnan ohjaamiseen ja valmentamiseen. In-house-tiimille tyypillisiä oto-hommia ei tarvitse kantaa harteilla – fokus pysyy asiakastyössä.
Meillä on omat resurssit sekä aspa-tiimin työnjohtoon että osaamisen kehittämiseen ja hyvinvointiin työssä. Panostamme teknologiakehitykseen ja jatkuvaan toiminnan kehittämiseen, jotta asiakaspalvelunne pysyisi tehokkaana ja laadukkaana.
Asiakaspalvelu on ennen kaikkea ratkaisukyvykkyyttä, mutta hyvä palvelu syntyy myös hyvinvoinnista ja hymystä. Baronan vuosikymmenten osaaminen rekrytoinneissa takaa, että asiakkaanne yhteydenottoon vastaa aina työssään osaava ja tyytyväinen työntekijä.
Ulkoistetun asiakaspalvelun hinta?
Asiakaspalvelun ulkoistuskokonaisuuden hinnoitteluun vaikuttavat mm. asiakaspalvelukontaktien määrä, palveluajat, asiakaspalvelussa työskentelevien osaamisvaatimukset ja yhteistyöhön määriteltävät KPI-mittarit, jotka voivat liittyä esimerkiksi palvelutasovaatimuksiin tai laatutasoihin.
Hinnoittelu voi olla tuntiperusteista mutta myös suoriteperusteista, jolloin palvelu hinnoitellaan asiakaspalvelukontaktien tai tikettien määrän mukaan. Usein hinnoitteluun yhdistetään myös onnistumisaspekti: miten laadukasta asiakaspalvelu on tai millaisia tuloksia myynnillisestä asiakaspalvelusta saadaan.
Hinnoittelumalleja on useita, ja sopiva hinnoitteluratkaisu neuvotellaan aina yhteisesti.
Hinnoittelumallista huolimatta asiakkaidemme palaute ja vuosikymmenten kokemus toteutetuista ulkoistuksista osoittavat, että viivan alla ulkoistettu asiakaspalvelu on in-house-asiakaspalvelua kustannustehokkaampi. Ulkoistuksessa varsinaiset kulut ovat pienemmät ja tulos on parempi.
Usein kysytyt kysymykset asiakaspalvelun ulkoistamisesta
Asiakaspalvelun ulkoistaminen tarkoittaa, että yritys siirtää asiakaspalvelunsa kokonaan tai osittain ulkopuoliselle palveluntarjoajalle. Tavoitteena on tehostaa toimintaa, parantaa asiakaskokemusta ja vapauttaa sisäisiä resursseja tärkeämpiin tehtäviin.
Ulkoistettu asiakaspalvelu tuo joustavuutta, parantaa vasteaikoja ja varmistaa tasalaatuisen palvelun kaikissa kanavissa. Se auttaa erityisesti silloin, kun omat resurssit eivät riitä tai halutaan kehittää asiakaskokemusta kustannustehokkaasti.
Kyllä. Luotettava kumppani varmistaa tietoturvan, GDPR-vaatimusten täyttymisen ja laadukkaan asiakaskokemuksen. Meillä asiakaspalveluprosessit, teknologiat ja raportointi ovat läpinäkyviä ja täysin asiakkaan hallittavissa.
Voit ulkoistaa esimerkiksi puhelinpalvelun, sähköpostin, chatin, sosiaalisen median asiakaspalvelun sekä vaativammat back office -toiminnot. Barona rakentaa ratkaisun aina tarpeidenne mukaan yhdelle kanavalle tai koko asiakaspalvelukokonaisuudelle.
Projektin aloitusnopeus riippuu asiakaspalvelun laajuudesta ja vaatimuksista, mutta usein voimme aloittaa palvelun muutamassa viikossa. Käyttöönottoa tukevat selkeä prosessi, asiantunteva projektitiimi ja toimivat toimintamallit.
Muita ulkoistamisen palveluitamme
Ulkoistamisen palvelumme kattavat laajasti eri liiketoiminta-alueet. Voit keskittää tukitoiminnot meille ja keskittyä ydinliiketoimintaasi – skaalautuvasti ja hallitusti.

IT-ulkoistukset
IT-palvelujen ulkoistaminen luotettavasti ja kustannustehokkaasti. Tukea tarjolla ympäri vuorokauden.

Myynnin ulkoistaminen
Ulkoistettu myynti tuo skaalautuvuutta ja tuloksellisuutta nopeasti. Tuotamme laadukkaita kohtaamisia ja myyntituloksia, joilla on merkitystä.