Yhteinen suunta yli aikavyöhykkeiden – Wilhelmina Suominen rakentaa luottamusta globaalissa HR-työssä
ABB:n Marine & Ports -liiketoiminnan Marine Service & Digital -liiketoimintalinjassa työskentelevän Wilhelmina Suomisen uralla Barona on ollut käännekohta. Baronan kautta syntyi aikoinaan rohkeus hypätä uusiin ja vieraisiin tehtäviin, jotka sittemmin ovat vieneet hänet osaksi kansainvälisen yrityksen HR:ää.
Wilhelminan työpäivä kulkee usein aikavyöhykkeeltä toiselle. Hänen vastuullaan on 27 maata ja yli 800 työntekijää Yhdysvalloista Aasiaan.
Kun ihmiset työskentelevät eri puolilla maailmaa, henkilöstöjohtamisessa ei ole kyse vain prosesseista ja järjestelmistä. Kyse on ennen kaikkea yhteisen suunnan rakentamisesta.
– Tehtäväni on luoda suunta ja prioriteetit. Sen jälkeen eri maissa on paljon vapautta toteuttaa asioita omalla tavallaan, toki yhteisten raamien sisällä, Wilhelmina toteaa.
Hän toimii liiketoimintalinjan johtoryhmän jäsenenä ja tuo henkilöstönäkökulmaa strategiseen keskusteluun. Työssä korostuvat jatkuva koordinointi, priorisointi ja monimutkaisten asioiden kiteyttäminen ymmärrettäviksi. Yhteisen suunnan ja selkeän viestinnän avulla päätöksenteko ja muutosten vieminen käytäntöön helpottuvat myös silloin, kun organisaatio toimii globaalisti ja eri lähtökohdista käsin.
Työssään Wilhelmina on kiitollinen ABB:llä saamastaan luottamuksesta ja mahdollisuuksista kasvaa kansainvälisessä ympäristössä. Hän näkee kuitenkin, että luottamus rakentuu tekemisen, jatkuvan oppimisen ja vastuun kautta.

Kuunteleminen on monikulttuurisessa työympäristössä avain ymmärtämiseen
Kun tiimi toimii monessa eri maassa, arki on väistämättä monimutkaista. Aikavyöhykkeet, kulttuurierot ja paikalliset toimintatavat vaikuttavat siihen, miten päätöksiä tehdään ja miten viestit ymmärretään.
Siksi yksi tärkeimmistä taidoista on kuunteleminen.
– Globaalissa työssä ei voi olettaa liikaa. On tärkeää pysähtyä kuuntelemaan ja ymmärtämään, mikä toimii missäkin ympäristössä, Wilhelmina kertoo.
Hän tiivistää kansainvälisestä HR-työstä oppimansa kolmeen keskeiseen periaatteeseen.
– Ensimmäinen on kuunteleminen. Toinen on yhteinen suunta, mutta riittävä paikallinen liikkumavara. Kolmas on viestintä. Strategia ei toteudu itsestään, vaan vaatii jatkuvaa sanoittamista ja keskustelua, jotta ihmiset ymmärtävät, mitä muutokset tarkoittavat heidän arjessaan, hän kiteyttää.
Viestintä on HR-työn ytimessä
Wilhelminan koulutustausta on markkinoinnissa. Uransa alkuvaiheessa hän ei tähdännyt henkilöstöjohtamisen rooleihin, vaan suunta HR-työhön selkeytyi kokemuksen ja erilaisten tehtävien myötä.
Nyt hän näkee, että markkinointitaustasta on ollut yllättävän paljon hyötyä:
– Kun työskentelet globaalissa ympäristössä ja henkilöstöhallinnon tehtävissä, viestintä on kaiken ytimessä. Kyse ei ole pelkästään tiedon jakamisesta, vaan siitä, että ihmiset ymmärtävät, mihin olemme menossa ja miksi. Taustat ja tavoitteet ymmärtämällä muutoksiin on helpompi sitoutua, Wilhelmina sanoo.
Hänen mukaansa henkilöstöhallinnossa toimitaan usein tulkkina organisaation eri tasojen välillä. HR:n rooli on tukea johtoa strategian toteuttamisessa ja varmistaa, että strategiset linjaukset kytkeytyvät organisaation arkeen ja että henkilöstön näkökulma on mukana keskustelussa. Se on jatkuvaa vuoropuhelua, hän muistuttaa.

Epäsuora urapolku voi olla vahvuus
Wilhelminan oma urapolku ei ole ollut tarkkaan suunniteltu. Baronan kautta hänelle avautui alun perin mahdollisuus työskennellä ABB:llä rekrytointikonsultin tehtävässä. Barona toimi tässä vaiheessa ennen kaikkea mahdollistajana – siirtymä vaati myös rohkeutta tarttua tilaisuuteen.
Urapolun varrella Wilhelmina pysähtyi tarkastelemaan omaa tapaansa oppia ja kehittyä. Ajattelutapa ei ollut alusta asti valmis, vaan jossain vaiheessa tapahtui tietoinen muutos:
– Aloin suhtautua oppimiseen aktiivisemmin – pyytää palautetta, ottaa sitä vastaan ja reflektoida omaa tekemistäni. Samalla ymmärsin, että kehittyminen vaatii myös tietoista päätöstä mennä epämukavuusalueelle, Wilhelmina kertoo.
Juuri tämän vuoksi hän näkee epäsuoran urapolun vahvuutena. Eteneminen ei ole ollut suoraviivaista, mutta oma aktiivisuus, halu oppia ja valmius tehdä tietoisia valintoja ovat tukeneet ammatillista kasvua.
– Kaikkien ei tarvitse edetä samalla tavalla. Usein olennaisempaa kuin itse polku on se, miten suhtautuu oppimiseen ja muutoksiin matkan varrella, Wilhelmina toteaa.