Vastuullinen tilaaja on paras keino torjua harmaata taloutta

Kirjoitin aiemmin siitä, miten harmaan talouden lasku kiertää tekijästä yritykselle ja lopulta koko alan maineeseen. Yksi kysymys jäi vaivaamaan: kuka voi kääntää suunnan? Oma vastaukseni on tilaaja. Tilaaja päättää, millä ehdoilla työ ostetaan, kuka ketjuun pääsee ja mitä poikkeamille tehdään. Mutta yksikään vaatimus ei kanna pidemmälle kuin tilaajan oma esimerkki – ja lopulta kaikki ratkeaa työmaalla, ei sopimuspaperissa.  

Tilaaja määrittää hankkeen pelisäännöt 

Kun rakennushanke käynnistyy, tilaaja ja rakennuttaja päättävät hankintakriteerit, sopimusehdot, ketjutuksen rajat, valvonnan tavan, palautekanavat ja sen, kuinka läpinäkyvästi hankkeessa toimitaan. Nämä eivät ole hallinnollisia yksityiskohtia. Ne ovat hankkeen pelisäännöt, ja niiden varaan koko urakointiketju rakentaa oman toimintansa. 

Jos valintakriteerinä on pelkkä halvin hinta, pelisäännöt on käytännössä kirjoitettu jo silloin. Jos taas vastuullisuus on aito laatukriteeri, se näkyy siinä, kuka pääsee mukaan. 

Operatiivinen vastuu työmaalla kuuluu pääurakoitsijalle, eikä sitä pidä hämärtää. Mutta tilaajalla on sopimusvalta, jossa se voi määrittää ketjutuksen, tarkastukset ja seuraamukset, hyväksyy pääurakoitsijan esittämät aliurakoitsijat ja sillä on oikeus saada tietoa hankkeessa työskentelevästä henkilöstöstä ja työajoista. Kun tilaaja käyttää tätä valtaa systemaattisesti, syntyy kokonaisvastuu koko urakointiketjussa. Jos sitä ei käytetä, riski kasvaa jokaisessa ketjun portaassa.

Rajakin on syytä tunnistaa. Tilaaja ei voi yleensä sanella, kenen kanssa pääurakoitsija tekee työtä mutta tilaaja voi vaatia palveluntarjoajilta vastuullista ja suunnitelmallista toimintatapaa.  

Tämä on mielestäni oikea tapa katsoa asiaa. Kun vaatimukset ovat tiukat ja niiden toteutumista todella valvotaan, se toimija, joka pystyy osoittamaan toimivansa oikein, voittaa urakoita. Asetelma kääntyy ympäri: rehellisyys lakkaa olemasta kustannus ja muuttuu kilpailukyvyksi. Samalla se raha, joka nyt valuu harmaan talouden kautta pois yhteisestä pussista, jää yhteiskunnan käyttöön.

Vaatimuksia voi asettaa vain se, joka toimii itse esimerkillisesti 

Jos tilaaja asettaa pääurakoitsijalle ja koko ketjulle tiukat vaatimukset mutta hoitaa oman osuutensa huonosti, vaatimuksilta puuttuu pohja. Käytännössä tilaajan esimerkillisyys tarkoittaa arkisia asioita: hanke suunnitellaan ajoissa, aikataulu ja resursointi ovat realistisia, maksuehdot ovat kohtuullisia ja tieto kulkee avoimesti. Kirjoitin aiemmin, että hyvät käytänteet kärsivät ensimmäisenä silloin, kun projekti resursoidaan viime hetken kiireessä. Se kiire syntyy harvoin työmaalla. Se syntyy aikaisemmin. 

Sama kysymys pätee jokaiseen ketjun osaan, myös meihin. Esimerkillisyys ei ole vain tilaajan velvollisuus: jokaisen toimijan on perustettava vaatimuksensa omalle toiminnalleen ja vietävä omat arvonsa käytännön arkeen. Muuten ketjusta tulee sarja allekirjoituksia, joissa vastuu siirretään aina seuraavalle. 

Toinen esimerkillisyyden mittari on läpinäkyvyys. Osa vastuullisista tilaajista on julkistanut urakkaohjelmakirjauksensa ja vastuullisuuskriteerinsä. Se on itsessään teko: kun kriteerit ovat julkisia, niitä voi arvioida, verrata ja vaatia myös muilta. 

Hoas on hyvä esimerkki siitä, mihin tämä voi mennä. Hoasin urakkaohjelmassa pääurakoitsija on velvollinen maksamaan sopimussakon, jos urakoitsijalta tai sen alihankkijalta löytyy perusteltu epäily työperäisestä hyväksikäytöstä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä tai ihmiskauppaan rinnastettavasta työvoiman riistosta. Sakko on kymmenen prosenttia urakan verottomasta arvosta, enintään 200 000 euroa. Myös Ilmarinen kertoo julkisesti kiinnittävänsä erityistä huomiota työntekijöiden oikeuksiin kaikissa uudisrakennus-, perusparannus- ja muutoskohteissaan. 

Vaatimukset ja seuraamukset toimivat vain yhdessä. Vaatimus ilman seuraamusta on toive, ja seuraamus ilman valvontaa ei tapahdu koskaan. Näitä toimijoita on Suomessa varmasti enemmän kuin julkisuudessa näkyy – ja juuri siksi julkisuus kannattaa: se tekee hyvistä käytänteistä monistettavia.

Reilu työmaa ei synny sattumalta

Ympäristövastuuta ja hyvää hallintoa on suhteellisen helppo mitata. Sosiaalinen vastuu on vaikeampi, koska se elää ihmisten kokemuksessa. Silti juuri se on rakennusalan suurin mahdollisuus. Ala, joka nostaa sosiaalisen vastuun aidosti keskiöön, parantaa samalla tuottavuuttaan ja mainettaan – ja voisi olla tässä esimerkki kaikille toimialoille. 

Konkretia ei ole monimutkaista. Hoas jakaa työmaillaan QR-koodeja, joiden kautta työntekijä näkee voimassa olevat työehtosopimuksen palkkataulukot ja voi ilmoittaa nimettömästi, jos oma palkka on liian matala. Tiedostava työmaa -mallissa hankkeen kaikille osapuolille tehdään säännöllisiä 12–16 kysymyksen kyselyitä ilmapiiristä, vuorovaikutuksesta ja vastuullisuudesta aina tärkeiden välitavoitteiden jälkeen – ja malli on jo laajentunut suunnitteluvaiheeseen, ennen kuin ensimmäistäkään urakkaa on aloitettu. Kynnys ilmoittaa madaltuu, kun ilmoittaminen on tehty helpoksi ja tulokset näkyvät koko ketjulle.

Vastuullisuus ratkeaa työmaalla, ei pääkonttorissa 

Tilaaja voi vaatia ja pääurakoitsija voi sitoutua. Toteutus ei kuitenkaan jää pääkonttoriin, jossa sopimus allekirjoitettiin. Se siirtyy työmaalle, ja siellä työmaan johto johtaa myös vastuullista tekemistä. 

Työntekijä elää tämän kaiken kahdeksan tuntia päivässä. Hän kokee, millaista johtamista työmaalla on, millaiset työsuhteen ehdot ovat, kohdellaanko eri kansalaisuuksia ja sukupuolia tasapuolisesti, ja uskaltaako epäkohdista kertoa. Hän on ainoa, joka voi kertoa, toteutuvatko sopimukseen kirjatut asiat oikeasti. 

Toinen este on aika ja osaaminen. Harmaan talouden merkkien tunnistaminen alihankintaketjussa vaatii sekä työaikaa että perehtymistä eikä kumpaakaan synny itsestään: tilaajavastuun tulkinta, sopimusketjujen lukeminen ja poikkeamien huomaaminen ovat harvoin kenenkään perusosaamista, vaan opeteltavia asioita. Siksi ajan ja osaamisen varmistaminen kuuluu koko ketjulle, myös tilaajalle ja rakennuttajalle. On myös hyvä pitää mielessä, että jos vastuu näistä asioista nimetään jollekulle, hänellä on oltava sekä aikaa ja tukea jotta voi hoitaa tehtävänsä kunnolla. 

Me Baronalla olemme rakennushankkeissa mukana ketjun sisällä, useimmiten pääurakoitsijan tai urakoitsijan alihankinnassa – harvemmin suoraan tilaajan kanssa. Näkökulmani on siis työmaalta, ei neuvottelupöydän päästä. Huolehdimme luonnollisesti omasta osuudestamme, ja luvut ovat julkisia: vastuullisuusraporttimme 2025 mukaan asiakkaillamme työskentelevistä 99,2 prosenttia oli työehtosopimuksen piirissä, työtapaturmien määrä laski noin 30 prosenttia edellisvuodesta, eikä toimitusketjussamme havaittu lapsityövoimaa, pakkotyötä, ihmiskauppaa tai syrjintää. Emme ole täydellisiä, mutta pidämme kirjaa ja käsittelemme havaitut tapaukset avoimesti. 

Uskallammeko antaa johtamisemme haastettavaksi? 

Vastuullisuus ei ole vain sitä, että asiat ovat paperilla kunnossa. Suurin osa tästä tapahtuu työmaalla missä työkulttuuri näyttelee isoa roolia. Kunnioittava ilmapiiri ja luottamus eivät synny julistuksella. Ne rakennetaan siten, että ihmiset uskaltavat kertoa puutteista, koska he tietävät, että puutteet käsitellään rakentavasti ja niihin todella puututaan.  

Palautteen kerääminen ja avoin käsittely tarkoittaa, että urakoitsija laittaa oman johtamisensa alttiiksi arvioinnille. Se on kulttuurimuutos, ja se vaatii panostusta myös hyvään johtamiseen.  

Vaatimus tällaiselle johtamiselle ei tule pelkästään sääntelystä. Se tulee niiltä nuorilta, jotka nyt tulevat työmaalle. Yhteiskunta on muuttunut, ja uusi sukupolvi odottaa vuorovaikutusta, perusteluja ja arvostusta.  

Alan yhteisissä keskusteluissa on toistunut yksi kysymys, joka on mielestäni paras mittari alalle: rakennammeko sellaista alaa, jota voisimme suositella työpaikaksi omille lapsillemme? Työ on merkityksellistä, ammattitaidolla on arvoa ja tekemisen meininki on aitoa. Baronalla palkkasimme viime vuonna 2 720 uutta alle 30-vuotiasta, joten tiedän, että ala kiinnostaa nuoria silloin, kun se näyttäytyy reiluna.

Nyt on se hetki, kun suunta voi kääntyä 

Rakentamisessa on ensimmäistä kertaa vuosiin kasvavia segmenttejä: toimitilarakentaminen kiihtyy ja korjausrakentaminen kääntyy kasvuun, vaikka asuntorakentaminen laahaa yhä. Samaan aikaan olen keskusteluissa alan toimijoiden kanssa havainnut aitoa tahtotilaa toimia vastuullisesti. Se yhdistelmä ei tule usein. Nyt rakennusalalla on mahdollisuus ottaa aimo harppaus ja tehdä sosiaalisesta vastuusta kilpailuvaltti sen sijaan, että se jäisi hallinnolliseksi velvoitteeksi. 

Se alkaa tilaajasta, joka vaatii ja toimii itse esimerkillisesti. Se jatkuu urakoitsijassa, joka uskaltaa asettaa oman toimintansa muiden arvioitavaksi. Ja se ratkeaa työmaalla, jossa tekijä tietää oikeutensa ja kokee tulevansa kuulluksi. 

Aloita kumppanin valinnasta. Tutustu Baronan vastuullisuustyöhön → 

Kirjoittaja Rami Collin toimii toimialajohtajana Barona Rakennuksella, jossa hän vastaa henkilöstö- ja rakentamispalveluista.